Kauden ja arvon hyvittäminen

Jos korttisi ei toimi asianmukaisesti, käänny matkakortin palvelupisteen puoleen.

 

Matkakorttiin liittyvät selvitykset ja hyvitykset hoidetaan matkakortin palvelupisteissä. Selvityspyynnön yhteydessä asiakkaan on osoitettava henkilöllisyytensä (virallinen henkilökortti, passi, ajokortti, kuvallinen Kela-kortti).

 

Hyvitys ja/tai reklamaatio on tehtävä kahden kuukauden kuluessa virheen tai hyvitysperusteen syntymisestä. Mahdollisten korvausten maksamisessa noudatetaan kuluttajansuojasta annettuja määräyksiä. Hyvitystä voi saada vain henkilökohtaisesta tai personoidusta haltijakohtaisesta matkakortista.

 

Liikennehäiriö, esimerkiksi vuoron puuttuminen, etuajassa tai myöhässä tuleminen, ei oikeuta matkalippujen takaisin maksamiseen.
 

Tarkemmat ohjeet kauden ja arvon hyvittämisestä löytyvät alla olevista matkaehdoista.

Helsingin seudun liikenteen yleiset matkaehdot

Nämä matkaehdot ovat voimassa 1.1.2012 alkaen ja koskevat Helsingin seudun matkakortin ja siihen ladatun kauden ja arvon käyttöä HSL:n seutulippualueen joukkoliikenteessä. Näissä matkaehdoissa mainittuja matkakortin palvelupisteitä ovat:
• HSL:n, Keravan ja Sipoon palvelupisteet
• Espoon ja Vantaan yhteispalvelun toimipaikat

Matkustajalla on oltava liikennevälineessä sekä metroaseman, junaliikenteen ja vesiliikenteen maksualueella matkakortti ja siinä ao. matkaan oikeuttava, voimassaoleva kausi- tai arvolippu. Matkakortti on näytettävä kortinlukijalle aina, kun nousee bussiin tai siirtyy lähijunan laiturialueelle VR:n porttirahastuksen kautta. Muissa liikennevälineissä korttia ei tarvitse näyttää lukijalle, jos siinä on voimassaoleva kausi- tai arvolippu.

Matkakortissa olevan kauden voimassaolo tarkastetaan näyttämällä matkakortti kortinlukijalle. Matkustaja ostaa arvolipun kortinlukijalta painamalla vyöhykepainiketta. Arvolippujen osto itsepalvelukortinlukijalla ja kortin käyttö ovat matkustajan vastuulla, eikä vahingossa ostettuja yksittäisiä arvolippuja näin ollen korvata. Arvolipun vaihto-oikeuden voimassaolo tarkastetaan näyttämällä matkakortti kortinlukijalle.

Yötaksan aikana klo 02.00–04.30 matkakortin kausiliput eivät kelpaa. Poikkeuksena ovat vapaaliput ja suoraveloitettavat kausiliput (ei haltijakohtainen eikä yleiskausilippu).

Tarkastus

Ilman voimassaolevaa matkalippua matkustavalle määrätään tarkastusmaksu. Lisäksi peritään tarkastaja- tai arvolipun hinta.

Jos matkakorttia väärinkäytetään, tarkastaja tai muu HSL:n, HKL:n tai VR:n valtuuttama henkilö voi ottaa matkakortin pois matkustajalta.

Henkilöllisyyden osoittaminen

Henkilökohtaista matkakorttia voi käyttää vain matkakortin omistaja, jonka on pyynnöstä esitettävä tarkastajalle luotettava selvitys henkilöllisyydestään. Lasten matkakorttia käyttävän 7–16-vuotiaan on esitettävä pyydettäessä selvitys iästään matkalippujen tarkastajalle.

Asiakastietojen muuttaminen

Jos henkilökohtaista matkakorttia käyttävän matkustajan asiakasryhmä, asiakasryhmän voimassaolo tai kotikunta muuttuu, matkustajan tulee käydä muuttamassa ko. tieto matkakorttiin matkakortin palvelupisteessä.

Kortin käyttöikä

Matkakortin käyttöikä on 5 vuotta ostohetkestä alkaen. Kortin käyttöiän päättymisen jälkeen korttia ei voi käyttää matkan maksamiseen, mutta asiakas voi yhden vuoden ajan siirtää kortille jääneen arvon uuteen matkakorttiin matkakortin palvelupisteessä.

Asiakasryhmän voimassaoloaikaa ei voi päivittää eikä kausilippua voi ladata kortin käyttöiän päättymisen jälkeiselle ajalle.

Korttimaksu

Matkakortista peritään korttimaksu. Korttimaksua ei kuitenkaan peritä uudesta matkakortista, jos vanha kortti on vikaantunut järjestelmästä johtuvista syistä.

Käsittelymaksu

Käsittelymaksu peritään asiakkaalta hyvityksen yhteydessä jäljempänä mainituissa tapauksissa. Käsittelymaksua ei kuitenkaan peritä, jos matkakortti on vikaantunut järjestelmästä johtuvista syistä.

Jos matkakortti ei toimi

Jos matkakortti ei toimi kortinlukijalla, matkustajan tulee kääntyä kuljettajan/matkalippujen tarkastajan puoleen. He voivat omalla laitteellaan tarkastaa kortin toiminnan. Junassa tulee kääntyä konduktöörin puoleen.

Matkustajan on käytävä matkakortin palvelupisteessä selvittämässä syy kortin toimimattomuuteen. Vikaantuneessa matkakortissa jäljellä oleva kausi ja/tai arvo voidaan siirtää uudelle matkakortille. Asiakkaalle korvataan tapauskohtaisesti kortin vikaantumisesta johtuneet välittömät kulut kuitteja vastaan (kertaliput sekä puhelin- ja postikulut). Jos matkakortin vikaantuminen on matkustajan syytä, peritään käsittely- ja korttimaksu.

Vanhan sinisen matkakortin käyttö on päättynyt. Matkakortin voi vaihtaa ja kortilla olevan kauden ja/tai arvon siirtää vihreään matkakorttiin käsittelymaksua vastaan matkakortin palvelupisteissä 10.11. 2012 asti.

Jos kortinlukija ei toimi

Jos kortinlukija(t) ei(vät) toimi, matkustajan on käännyttävä kuljettajan/matkalippujen tarkastajan puoleen matkakortissa olevan kauden tai vaihto-oikeuden tarkastamiseksi sekä arvolipun ostamiseksi. Junassa tulee kääntyä konduktöörin puoleen.

Jos järjestelmä on vikaantunut siten, ettei asiakas voi kohtuudella hankkia matkaansa varten sopivaa matkalippua, tarkastusmaksu voidaan jättää perimättä liputta matkustaneelta.

Kadonnut matkakortti

Asiakas voi ilmoittaa kadonneen henkilökohtaisen matkakorttinsa sulkulistalle henkilötunnuksen perusteella. Haltijakohtaisen matkakortin voi ilmoittaa sulkulistalle, jos sen omistajan henkilötiedot tai yrityksen y-tunnus on rekisteröity kortille. Matkakortti ilmoitetaan sulkulistalle joko puhelinnumeroon (09) 4766 4000 tai matkakortin palvelupisteeseen. Kortit päivittyvät sulkulistalle HSL:n määrittämien sääntöjen mukaan. Sulkulistalla olevaa matkakorttia ei voi käyttää matkustamiseen eikä siihen voi ladata kautta ja/tai arvoa. Sulkulistalle viedyn matkakortin korttimaksua ei hyvitetä.

Kadonneeseen ja sulkulistalle vietyyn matkakorttiin ladatun kauden ja/tai arvon jäljellä oleva osa voidaan siirtää uuteen korttiin. Jäljellä oleva kausi ladataan siitä päivästä alkaen, kun asiakas tulee selvittämään asiaa matkakortin palvelupisteeseen. Siirrosta peritään käsittelymaksu ja uudesta matkakortista korttimaksu.

Maksamaton arvo tai kausi

Jos matkakorttiin ladattu kausi tai arvo jää osittain tai kokonaan maksamatta, kortti viedään sulkulistalle maksukehotuksen jälkeen.

Kauden ja arvon hyvittäminen

Matkakorttiin liittyvät selvitykset ja hyvitykset hoidetaan matkakortin palvelupisteissä. Palvelupisteet ottavat vastaan myös reklamaatiot. Selvityspyynnön yhteydessä asiakkaan on osoitettava
henkilöllisyytensä.

Hyvityshakemus ja/tai reklamaatio tulee tehdä kahden kuukauden kuluessa virheen tai hyvitysperusteen syntymisestä. Mahdollisten korvausten maksamisessa noudatetaan kuluttajansuojasta annettuja määräyksiä. Hyvitystä voi saada vain henkilökohtaisesta tai personoidusta haltijakohtaisesta matkakortista.

Jos hyvityshakemus ja/tai reklamaatio hyväksytään, jäljellä oleva kausi muutetaan arvoksi tai hyvitetään lataushetkellä voimassa olleen taksan mukaisena. Kauden tai arvon hyvityksestä peritään käsittelymaksu. Korttiin ladattu arvo voidaan palauttaa asiakkaalle vain jäljempänä mainituissa tapauksissa.

Hyvitys elämäntilanteiden muutoksissa

Matkakortilla oleva kausi voidaan hyvittää muuttamalla se arvoksi. Hyvityksen saa siitä päivästä alkaen, jolloin asiakas menee selvittämään asiaa matkakortin palvelupisteeseen. Korttimaksua ei palauteta.

Jos asiakkaan asuin-, työ- tai opiskelupaikka vaihtuu HSL:n seutulippualueen ulkopuolelle, jäljellä oleva kausi ja/tai arvo voidaan hyvittää myös pankkitilille. Jäljellä oleva kausi muutetaan arvoksi ja hyvitetään lataushetkellä voimassa olleen taksan mukaisena. Hyvityksistä peritään käsittelymaksu.

Jos on itse estynyt asioimaan palvelupisteessä, voi toinenkin henkilö hoitaa asiaa. Valtakirja vaaditaan niissä tapauksissa, kun kausi ja/tai arvo hyvitetään tilille.

Hyvitys sairaalahoidon tai kuolemantapauksen johdosta

Hyvitystä voi saada myös sairaalahoidon tai kuolemantapauksen johdosta. Hyvitysperuste on todistettava matkakortin palvelupisteessä asianmukaisesti. Sairaalahoidossa olleelle henkilölle hyvitetään henkilökohtaisessa matkakortissa ollut kausi sairaalassaoloajalta. Sairaalahoidolla tarkoitetaan myös kotisairaalahoitoa. Hyvityshakemus voidaan ottaa vastaan kahden kuukauden sisällä hyvitysperusteen syntymisestä.

Kuolemantapauksessa hyvitetään henkilökohtaisessa matkakortissa jäljellä ollut kausi kuolinpäivästä alkaen ja kortissa palautuspäivänä oleva arvo. Hyvityshakemus voidaan ottaa vastaan kolmen vuoden sisällä kuolinpäivästä. Korttimaksua ei palauteta. Hyvitys maksetaan asiakkaan/kuolinpesän pankkitilille. Kortti palautetaan palvelupisteeseen. Hyvityksistä peritään käsittelymaksu.

Hyvitys suoraveloitussopimuksen tekemisen yhteydessä

Jos asiakas tekee suoraveloitussopimuksen kausilipun maksamisesta, matkakortissa jäljellä oleva kausi voidaan muuttaa kortille arvoksi. Arvoa käytetään suoraveloituslipun alkamisajankohtaan jatkuvan uuden kauden ostoon. Jos arvoa jää yli, jää se kortille. Käsittelymaksua ei peritä.

Hyvityshakemuksen perusteella matkakortilla oleva kausi ja/tai arvo voidaan maksaa myös asiakkaan pankkitilille. Tällöin asiakkaalle tehdään suoraveloitettavaa kausilippua varten uusi matkakortti ja vanha kortti luovutetaan pois. Uutta korttimaksua ei peritä, mutta hyvityksestä peritään käsittelymaksu.

Suoraveloituslipun hyvittäminen

Suoraveloitussopimus tulee irtisanoa, jos hyvitystä haetaan työkyvyttömyyden perusteella. Suoraveloitusta ei voi katkaista väliaikaisesti työkyvyttömyyden ajaksi eikä hyvitystä voi hakea takautuvasti. Muissa tapauksissa toimitaan, kuten edellä on kerrottu hyvityksistä elämäntilanteiden, sairaalahoidon tai kuolemantapauksen yhteydessä. Suoraveloitettavasta kausilipusta voi saada hyvitystä kuitenkin vain maksetuista kuukausista, ei maksuttomasta kuukaudesta.

Hyvitys työsuhdelipun saamisen yhteydessä

Jos asiakkaan omalle matkakortille ladataan työsuhdelippuna uusi kausilippu, asiakkaan maksama kausi voidaan muuttaa matkakortille arvoksi. Hyvitys tehdään matkakortin palvelupisteessä siitä päivästä alkaen, kun työsuhdelipun kausi alkaa. Hyvityksestä peritään käsittelymaksu.

Hyvityshakemuksen perusteella matkakortilla oleva arvo voidaan maksaa myös asiakkaan pankkitilille, jos kortille jää arvoa yli 20 euroa. Tällöin asiakkaalle tehdään työsuhdelippua varten uusi matkakortti ja vanha kortti luovutetaan pois. Uutta korttimaksua ei peritä, mutta hyvityksestä peritään käsittelymaksu.

Matkakortilla oleva kausi hyvitetään asiakkaalle myös siinä tapauksessa, että asiakas on saanut työantajaltaan työsuhdelipuksi uuden matkakortin. Hyvityshakemus tehdään matkakortin palvelupisteessä. Asiakkaan itse hankkima kausi hyvitetään siitä päivästä alkaen, jolloin työnantajan työsuhdelipuksi antama kausi alkaa. Vanha kortti luovutetaan pois. Hyvitys kaudesta ja korttimaksusta maksetaan asiakkaan pankkitilille. Hyvityksestä peritään käsittelymaksu.

Samaa käytäntöä noudatetaan myös silloin, kun asiakas on saanut työnantajaltaan työmatkasetelin. Muut työsuhdelippuun liittyvät hyvitysperusteet määritellään yrityksen ja HSL:n välisessä askutussopimuksessa.

Lakko tai liikennehäiriö

Laajan, esimerkiksi bussiliikennettä koskevan lakon osalta annetaan erilliset hyvittämisohjeet. Liikennehäiriö, esimerkiksi vuoron tai sen osan puuttuminen tai etuajassa tai myöhässä tuleminen ei yleensä oikeuta matkalippujen takaisin maksamiseen. Hyvitystä voidaan maksaa tapauskohtaisesti harkinnan mukaan HSL:lle osoitetun hakemuksen perusteella.

Kortin tietosisällön selvittäminen

Asiakas voi matkakortin palvelupisteistä pyytää henkilökohtaista matkakorttiaan koskevat tiedot puolen vuoden ajalta. Asiakkaan henkilöllisyys tarkastetaan (virallinen henkilökortti, passi, ajokortti, kuvallinen Kela-kortti). Asiakkaalla ei tarvitse olla matkakorttia mukanaan.

Haltijakohtaisen kortin tiedot annetaan kortin haltijalle. Matkakortti on oltava mukana, jos sitä ei ole personoitu.

Matkustaja voi tarkastaa tiedot matkakortilla voimassa olevasta kaudesta, jäljellä olevasta arvosta ja arvolipuista myös liikennevälineissä ja metroasemilla olevilla kortinlukijoilla. Tiedon saa myös kaikista matkakortin myyntipisteistä sekä matkakortin monilippuautomaateista..

Tietosuoja

Matkakorttijärjestelmän asiakasrekisteriin kerätään asiakkaan yksilöintitiedot ja ne lataus- ja lipunmyyntitapahtumat, joita HSL tarvitsee hoitaessaan matkakorttijärjestelmän asiakaspalvelua ja kuluttajansuojaa. Asiakasrekisteriin kerättävät tiedot on lueteltu yksityiskohtaisesti rekisteriselosteessa, joka löytyy tämän sivun lopusta pdf-liitteenä.. Asiakkaan yksilöintitietojen tyypillisimmät käyttöalueet ovat henkilökohtaisen matkakortin luovutus, asiakkaan osoitetietojen ja kuntalaisuuden muutokset, löytyneen matkakortin omistajan tunnistaminen, kadonneen matkakortin asettaminen sulkulistalle, kortin sulkeminen asiakassuhteen tai työsuhteen päättyessä, virhetilanteiden selvitykset sekä asiakkaan pyynnöstä tapahtuva kortin lataustapahtumien ja arvon käyttötapahtumien tarkistaminen.

Myös haltijakohtaisten matkakorttien omistajien henkilötiedot tai yrityksen y-tunnus voidaan pyynnöstä viedä rekisteriin kortin oston yhteydessä matkakortin palvelupisteissä. Haltijakohtaista korttia ei voi rekisteröidä henkilölle tai yritykselle enää jälkikäteen.

Henkilötietoja ei luovuteta ulkopuolisille muutoin kuin lain tai viranomaismääräysten velvoittamana. Järjestelmän asiakastietojen päivitys- ja tarkistusoikeuksia on matkakortin palvelupisteiden toimihenkilöillä, joilla on salassapitovelvollisuus. Näillä henkilöillä on vain asiakkaan pyynnöstä oikeus selailla keskusjärjestelmästä käsiteltävänä olevan asiakkaan kortille tallentuneita kauden ja arvon lataustapahtumia sekä arvon käyttötapahtumia puolen vuoden ajalta.

Asiakkaalla on oikeus pyytää henkilötietojensa poistamista matkakortin asiakasrekisteristä. Allekirjoitetun hakemuksen voi jättää matkakortin palvelupisteeseen, jossa asiakkaan henkilöllisyys varmistetaan. Asiakkaan kortilla oleva voimassa oleva kausi ja/tai arvo palautetaan vain edellä mainituissa tapauksissa.

Matkakortin asiakasrekisterin rekisterinpitäjä on HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä. Asiakasrekisterin vastuuhenkilö on Matkustajapalvelut-osaston johtaja. Rekisteriseloste ja vastuuhenkilöiden yhteystiedot ovat nähtävänä matkakortin palvelupisteissä, HSL:n kirjaamossa ja HSL:n internet-sivuilla.

Helsingin seudun matkakorttiasiakkaiden asiakasrekisteri
 Liikennetilannerekisteri, rekisteriseloste

 

 Katso myös

Copyright HSL