Reaaliaikaista aikataulutietoa patterinäytöiltä
HSL varustaa bussi- ja ratikkapysäkkejä kevyillä ja edullisilla paristonäytöillä, jotka kertovat reaaliajassa, milloin seuraava bussi tai ratikka saapuu pysäkille. Pieniä paristokäyttöisiä näyttöjä on jo noin 600 pysäkillä. Lähinnä bussimatkustajia palvelevista näytöistä valtaosa on Helsingissä mutta joitakin kymmeniä myös Vantaalla sekä Jokeri-pysäkeillä Espoossa.
Näytöiltä saa reaaliaikaista aikataulutietoa eli niitä on asennettu pysäkeille, joilla pysähtyy Helmi-järjestelmässä mukana olevia linjoja. Ruudulla näkyy pysäkkiä käyttävien linjojen seuraavan vuoron saapumisennuste minuutteina yksi linja kerrallaan.
Vinkiksi näyttöjen lukemiseen: jos näytössä on minuuttiluvun edessä tilde eli aaltoviivamerkki (~), näyttö kertoo aikataulun mukaisen tiedon siitä, koska seuraavan bussin tai ratikan pitäisi tulla pysäkille. Näissä tilanteissa tieto ei siis ole reaaliaikaista. Näin käy, kun liikenneväline ei syystä tai toisesta ole yhteydessä Helmi-järjestelmään.
Reaaliaikaista aikataulutietoa tarjoileva Helmi-järjestelmä perustuu radioviestintään ja liikennevälineiden paikantamiseen GPS-satelliittinavigoinnin avulla. Helmiä ryhdyttiin rakentamaan 1990-luvun lopulla ja linjoja on tullut mukaan vähän kerrallaan. Järjestelmässä ovat nykyään mukana kaikki raitiolinjat, reilut kolmekymmentä Helsingin bussilinjaa sekä seutulinjat 550 ja 506. Vuonna 2011 Helmi laajenee ainakin Helsingin linjoille 39, 39A, 45, 54, 54B ja 20N.